Lapsena ja nuorena hän katsoi televisiosta tatuointiohjelmia ja haaveili, että jos vain olisi mahdollista hän alkaisi tatuoijaksi aikuisena.
"Eli sen sijaan, että harmitellaan kivijalkaliikkeiden katoamista, kannattaakin pyrkiä rakentamaan verkkokauppa tänne, joka avaa työpaikkoja - se lisää väkimäärää ja kun väkimäärä kasvaa, voi tulla kivijalkaliikkeitä takaisin".
Ensimmäinen lumimyräkkä tälle talvelle oli kovin kymmeneen vuoteen.
- En ole katunut alan valintaa. Olen tykännyt tästä aivan hirveästi. Minua ei ikinä tympäse töihin tulo.
– Minulla on hoitohuone kotona ja Pihtiputaalla. Pihtiputaan hoitohuone on kolmen yrittäjän yhteinen; Katjat Marttinen ja Vinkka sekä minä. Minun päiväni siellä on maanantai.
Annika Hintsala palasi kotikuntaansa Kärsämäelle, perusti parturi-kampaamoyrityksen ja työskentelee nyt Hyvän olon Asemalla. – Olen muuttanut Kärsämäeltä pari kertaa, viimeksi seitsemän vuotta sitten.
Timon Sähköpalvelun Petri Tulppo näyttää, millaisia töitä yrityksen palveluksessa olevat sähkömiehet tekevät. Kierrämme muutamalla työmaalla. Kierroksemme alkaa yrityksen varastosta, jossa on tavaroita, kuten lamput tai sähköpatterit.
Haapajärvellä oli aikoinaan 1980-luvulla toistakymmentä autoliikettä. Oli tapana sanoa, että miehet tulivat autokaupoille ja naiset lähtivät kiertämään kauppoja. Niitäkin oli siihen aikaan monenlaisia.
Joni Huovila aloitti uutena kauppiaana K-Market Keskipisteessä, Minna ja Pasi Mikkolan jälkeen. Hän on kärsämäkinen ja sanoo palanneensa omiensa joukkoon.
Haapajärven keskustassa Hiljalankadulla avattiin uusi liike. Herkku-ja kotoilupuotia luotsaa reisjärvinen Anna Luomajärvi ja haapajärvinen Emilia Piipponen. Naiset kohtasivat ensi kertaa talvella NIHAKin järjestämässä tapahtumassa.
Käytän päivittäin ainakin omasta mielestäni tolkuttomasti aikaa erilaisten sosiaalisen media ryhmien selaamiseen, jotta pysyisin kärryllä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se syö naista.
Nimittäin, valmennuksen lomassa puheisiin nousi vanha mainos, joka pyöri televisiossa 1970- ja 1980-luvulla. Siinä oli käsi, joka napsautti sormiaan ja kääntyi kämmen ylöspäin. Sitten kämmenelle syttyi liekki ja ruutuun tuli teksti: "Suosi suomalaista".
Viime viikolla kuulimme myös sen, että meidät on hyväksytty Uutismedialiiton jäseneksi. Jei! Se oli minulle henkilökohtaisesti niin iso asia, että olisin voinut hypätä riemusta kattoon.
Kommentit