Seurakuntalaisten keskuudesta on toivottu tällaisen ryhmän perustamista heille, jotka ovat kokeneet läheisensä menettämisen. 27.3.2025 alkavaan ryhmään on jo ilmoittautunut 6 henkilöä. Ryhmä voi toimia 3-8 hengen kokoisena.
Käytän päivittäin ainakin omasta mielestäni tolkuttomasti aikaa erilaisten sosiaalisen media ryhmien selaamiseen, jotta pysyisin kärryllä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se syö naista.
Nimittäin, valmennuksen lomassa puheisiin nousi vanha mainos, joka pyöri televisiossa 1970- ja 1980-luvulla. Siinä oli käsi, joka napsautti sormiaan ja kääntyi kämmen ylöspäin. Sitten kämmenelle syttyi liekki ja ruutuun tuli teksti: "Suosi suomalaista".
Viime viikolla kuulimme myös sen, että meidät on hyväksytty Uutismedialiiton jäseneksi. Jei! Se oli minulle henkilökohtaisesti niin iso asia, että olisin voinut hypätä riemusta kattoon.
Kommentit