Haapajärviset Thomas ja Maria olivat HisKi-tietokannan mukaan ainoat joulunaittilaat Haapajärvellä vuonna 1782.
Omena oli harvinaista herkkua ja jos oli vain yksi omena niin se pilkottiin siten, että jokainen perheen jäsen sai syödä sitä.
Topikki julkaisee vain toiminta-alueellaan asuvien henkilöiden nimet.
"Tämä kirja on kunnianosoitus sodissa kaatuneille ja heidän läheisilleen. Toivomme sen välittävän isänmaanrakkauden ja sankarivainajien arvostuksen myös nuoremmille polville aina sukupolvelta toiselle.
Itsenäisyyspäivän juhla pidettiin tänä vuonna Niemenkamarissa, jossa juhlapuheen piti Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimusten tieteellinen johtaja, erikoislääkäri ja kansanterveystieteen professori Marjo-Riitta Järvelin.
Haapajärvellä pidettiin Oikeusvaltion etuvartiossa esitelmätilaisuus keskiviikkona 30.10. klo 18.00. Esitelmätilaisuuden järjestivät Haapajärven kulttuuripalvelut ja K.J.Ståhlbergin säätiö.
Kärsämäkinen Petri Tulppo sävelsi ja sanoitti vuonna 2010 kappaleen "Ei himmene muistot".
Onneksi tänä vuonna en ole ihan niin "housut kintuissa" kuin joskus takavuosina.
Alkukesästä Oskari Pulkkasen ja Fanni Ollilan perheeseen odotettiin ensimmäistä lasta. Pienokaisen piti syntyä syyskuussa, mutta hänpä päätti vähän aikaistaa maailmaan tuloaan ja syntyi kaksi ja puoli kuukautta etuajassa. - Lapsivedet menivät.
Käytän päivittäin ainakin omasta mielestäni tolkuttomasti aikaa erilaisten sosiaalisen media ryhmien selaamiseen, jotta pysyisin kärryllä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se syö naista.
Nimittäin, valmennuksen lomassa puheisiin nousi vanha mainos, joka pyöri televisiossa 1970- ja 1980-luvulla. Siinä oli käsi, joka napsautti sormiaan ja kääntyi kämmen ylöspäin. Sitten kämmenelle syttyi liekki ja ruutuun tuli teksti: "Suosi suomalaista".
Viime viikolla kuulimme myös sen, että meidät on hyväksytty Uutismedialiiton jäseneksi. Jei! Se oli minulle henkilökohtaisesti niin iso asia, että olisin voinut hypätä riemusta kattoon.
Kommentit