Miesten mukaan bändin nimi tulee ihan siitä, että aikoinaan oli yhenlainen rojekti kasata bändi.
Syksyllä perustettu haapajärvinen bändi Brick Gum tähtää mahdollisimman pitkälle, ottaa homman tosissaan eikä säästele yhtään.
Käytän päivittäin ainakin omasta mielestäni tolkuttomasti aikaa erilaisten sosiaalisen media ryhmien selaamiseen, jotta pysyisin kärryllä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se syö naista.
Nimittäin, valmennuksen lomassa puheisiin nousi vanha mainos, joka pyöri televisiossa 1970- ja 1980-luvulla. Siinä oli käsi, joka napsautti sormiaan ja kääntyi kämmen ylöspäin. Sitten kämmenelle syttyi liekki ja ruutuun tuli teksti: "Suosi suomalaista".
Viime viikolla kuulimme myös sen, että meidät on hyväksytty Uutismedialiiton jäseneksi. Jei! Se oli minulle henkilökohtaisesti niin iso asia, että olisin voinut hypätä riemusta kattoon.
Kommentit