– Tosiasioita on katsottava silmiin. Jos yritystoimintaa ei saa riittävän kannattavaksi, se on lopetettava. Harrastus se ei voi olla, yrittäjä Satu Kangas-Viljamäki kertoo pettyneenä.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen energiapuukasan palosta Kärsämäelle Aittokyläntielle.
Oispa semmonen käsityöprojekti, jota ehtisi tehdä tauoilla, miettivät Frosteruksen koulun opettajat syksyllä.
Keskipiste-Leader ry:n hallitus myönsi maaliskuun kokouksessaan rahoitusta 11 yleishyödylliselle hankkeelle sekä 15 yritykselle kehittämis- ja investointihankkeisiin yhteensä 467 590 euron edestä.
Maaliskuussa Kela on saanut tavallista enemmän ilmoituksia kalastelutekstiviesteistä, joiden avulla rikolliset yrittävät saada haltuunsa suomalaisten henkilötietoja.
Tampereella pelattiin viikonvaihteessa T15 tyttöjen SM-lopputurnaus, joissa mukana olivat Kiilojen viime kauden pronssijoukkue.
Kokonaisvaltaisesti kaikkien kuntalaisten asialla järkevällä talouden pidolla.
Olemme kysyneet vaaliteemassa jo jonkin aikaa, aikovatko lukijamme äänestää tulevissa vaaleissa.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta Sievissä Kokkolantiellä lauantaina kello 16:13.
Nuorten SM- hiihdot alkoivat perjantai iltana 18- ja 20-vuotiaiden viesteillä.
Käytän päivittäin ainakin omasta mielestäni tolkuttomasti aikaa erilaisten sosiaalisen media ryhmien selaamiseen, jotta pysyisin kärryllä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se syö naista.
Nimittäin, valmennuksen lomassa puheisiin nousi vanha mainos, joka pyöri televisiossa 1970- ja 1980-luvulla. Siinä oli käsi, joka napsautti sormiaan ja kääntyi kämmen ylöspäin. Sitten kämmenelle syttyi liekki ja ruutuun tuli teksti: "Suosi suomalaista".
Viime viikolla kuulimme myös sen, että meidät on hyväksytty Uutismedialiiton jäseneksi. Jei! Se oli minulle henkilökohtaisesti niin iso asia, että olisin voinut hypätä riemusta kattoon.
Kommentit