1. Kuka olet?
-Seija Raudaskoski, maatalous- ja matkailuyrittäjä Kärsämäeltä. Meillä on ylämaankarjaa
(karvalehmiä) ja kolme matkailukohdetta, esimerkiksi Villa Haliwilivau. Luulisin, että näistä
tuntomerkeistä minut tunnistetaan jo aika hyvin.
2. Mitä puoluetta/ryhmittymää edustat?
-Edustan Keskustaa.
3. Miksi olet valinnut juuri tämän puolueen/ryhmittymän?
-Maaseudun ihmisenä Keskusta on helppo ja luontainenkin valinta, vaikka hahmottaisikin itseään
osin sitoutumattomaksi.
4. Luettele kolme sinulle tärkeintä asiaa, joita aiot edistää, mikäli tulet valituksi?
– Vesijumppamahdollisuuden säilyminen ja kehittäminen paikkakunnalla. Kun terveyspalvelut siirtyvät kauemmaksi ja palveluista karsitaan, nousee yksilön vastuu ja omatoimisuus yhä tärkeämmäksi. Lisäksi joissakin yleisissä sairauksissa, kuten selkävaivoissa, on hoito siirtynyt leikkauksista omatoimiseen kuntoutukseen. Silloin on tärkeää, että tähän ovat edes mahdollisuudet olemassa. Kuivalla maalla ei pysty kuntouttamaan tuki- ja liikuntaelinvaivoja, sekä tapaturman jälkeisiä ongelmia samoin, mitä vesi mahdollistaa. Käykääpä kokeilemassa!
– Tiukan talouden aikana on tärkeää erottaa menoerät ja panostukset toisistaan. Maatalousyrittäjät ovat joutuneet tasapainoilemaan tällä viivalla jo pitempään ja haluaisin osaltani tuoda positiivista talousosaamisen näkökulmaa päätöksentekoon. Pelkkiä säästöjä on helppo tehdä, mutta se näivettää toiminnan, mikäli samaan aikaan ei pidetä elinvoimasta huolta.
– Vaikka sanotaan, ettei pyörää kannata keksiä uudelleen, niin nyt voi olla aika, jolloin kunta kannattaisi ”keksiä” uudelleen. Kunnan tehtäväkenttä ja rahoitus on muuttunut niin oleellisesti, ettei entistä polkua kannata tai edes voi jatkaa. Haluaisin edistää ennakkoluulotonta näkökulmaa ja rohkeita avauksia keskusteluihin. Haluaisin edistää ilmapiiriä, joka mahdollistaa uusien ajatusten ja ideoiden ääneen lausumisen. Kunta tarvitsee nyt luottamushenkilöiltä enemmän ideariihi- ja talkoohenkistä toimintaa, kuin rutiineihin keskittyvää kokouskäytäntöä. Toki molempia tarvitaan, mutta ei toista ilman toista.
5. Miten aiot edistää kunnan elinvoimaa?
-Kun kävimme mieheni kanssa Itsenäisyyspäivän juhlissa, syttyi lamppu; oikeasti on kysymys vain ihmisistä. Yhteen saliin oli kokoontunut ryhmä ihmisiä, jotka vaikuttivat yllättävän paljon koko maan toimintoihin ja tulevaisuuteen. Miten paljon helpompaa se kuitenkin on kuntatasolla. Pieni laiva kääntyy todistetusti ketterämmin kuin iso valtamerialus. Kunnan elinvoima on pitkälti kiinni siitä, mitä me teemme, mihin me panostamme ja mitä pidämme tärkeänä. Toivon, että olisin osa niitä mahdollistajia.
6. Miten aiot lisätä kunnan pitovoimaa/vähentää työntövoimaa?
– No siinäpä kysymys! Olen ollut kunnan HYTE -lautakunnassa kuluvalla kaudella ja miettinyt näitä asioita sekä yleisesti, että äitinä myös omien lasten kohdalla. Miten Kärsämäki olisi varteenotettava vaihtoehto? Uskoisin, että osallisuuden tuntemus saattaa olla merkittävässä roolissa. Tytär sanoi, että on aivan eri asia, kun täällä kysytään ”Mitä sulle kuuluu?”, sillä kun minut tunnetaan, niin ihmiset todella haluavat kuulla vastauksen ja ovat kiinnostuneita minusta. Sellaisella kasvatetaan juuria Kärsämäkeen. Sitä samaa meidän pitäisi pystyä tarjoamaan yhä useammalle. Tulenpa sitten valituksi tai en, niin toivottavasti nyt en ainakaan omalla toiminnallani herättele ihmisissä poislähtö ajatuksia.
– Sitten on se kova tosiasia, että kunnassa täytyy olla töitä ja toimeentulon mahdollisuuksia, jotta kunnan pitovoimaa voidaan lähteä kasvattamaan. Yrittäjänä haluaisin tehdä töitä tämän eteen. Mutta… haluaisin katsoa rohkeasti myös sen kortin, että jos ikääntyviä ihmisiä ei nähtäisikään menoerinä vaan mahdollisuuksina, niin voi olla, että sieltä voisi löytyä uudenlainen pitovoiman lisääjä. Saas nähdä!